Savonlinnan lyseon lukion arvot

Savonlinnan lyseon lukion toiminnan tavoitteena on, että lukiolainen saa edellytykset monipuolisten tietojen ja taitojen kehittymiselle sekä kasvaa tavoitteelliseen työskentelyyn. Hän menestyy jatko-opinnoissa ja elämässä ja rakentaa yhteistä hyvää elämää niin lähipiirissään, Suomessa kuin maailmallakin. Tämän tekee mahdolliseksi sekä fyysisesti että psyykkisesti turvallinen kouluympäristö, jossa lukiolainen kokee olevansa osa yhteisöä, jossa jokaista arvostetaan ja kunnioitetaan. Olennaista on, että lukiolainen löytää oman oppimispolkunsa ja että hän kasvaa aktiiviseksi kansalaiseksi niin jatko-opintoihin kuin työelämäänkin.

Lyseolainen tarkoittaa seuraavassa niin opettajia, opiskelijoita kuin muitakin yhteisön jäseniä. Toimintamme periaatteita ovat:

VÄLITTÄMINEN JA HUOLENPITO

Lyseolainen huomioi kaikki yhteisössä työskentelevät käyttäytymällä hyvin ja noudattamalla koulun yhteisiä pelisääntöjä. Lyseolainen pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan ja huolehtii myös opiskeluympäristön viihtyvyydestä ja siisteydestä. Lyseolainen voi luottaa työnsä ja oman työpanoksensa arvostamiseen.

YSTÄVÄLLISYYS

Lyseolainen kohtaa jokaisen yhteisössä työskentelevän ystävällisesti ja on avoin, kunnioittava sekä vieraanvarainen yhteistyökumppaneita ja vierailijoita kohtaan.

YHDESSÄ TEKEMINEN

Lyseolainen on yhteistyökykyinen ja kannustava toisia ihmisiä kohtaan. Toisten mielipiteitä kuunnellaan ja arvostetaan eikä ketään jätetä yksin! Yhteistyö koetaan voimavarana ja rikkautena.

OPPIMINEN JA ITSENSÄ KEHITTÄMINEN

Lyseolaisella on halu oppia ja kehittyä ja omaa oppimista edistetään kokeilemalla erilaisia oppimistekniikoita. Lyseolainen oppii muuallakin kuin koulussa. Lyseossa oppiminen ei ole vain opiskelijan etuoikeus, vaan yhteisössä jokainen oppii sekä tietoja että taitoja, ja myös yhteisö oppii. Itsensä kehittäminen nähdään mahdollisuutena ja sen eteen ollaan valmiita tekemään töitä ja ponnistelemaan. Opettaja lisäkouluttautuu, ja se tehdään mahdolliseksi.

ROHKEUS

Lyseolaisella on ennakkoluuloton asenne uusia ihmisiä ja asioita kohtaan. Lyseolainen ei pelkää uusia haasteita tai epäonnistumista, vaan kokeilee rohkeasti. Lyseolainen uskaltaa olla oma aito itsensä. On myös lupa mokata!

 SINNIKKYYS JA TAVOITTEELLISUUS

Lyseolaisella on hyvä työmoraali ja se tarkoittaa määrätietoista ja tavoitteellista työskentelyä sekä vastoinkäymisten sietämistä. Oppitunneilla työskennellään ahkerasti, läksyt tehdään huolellisesti ja kokeisiin valmistaudutaan hyvin. Lyseolainen ei vähättele omaa tekemistään vaan arvostaa työtään, itseään ja muita.

Opiskelijoiden ja opettajien välisessä vuorovaikutuksessa on tärkeää toisen ihmisen aito ja välitön kohtaaminen sekä hänen kunnioittamisensa ja arvostamisensa. Lukioaika tulee nähdä ennen kaikkea kasvun mahdollisuutena: ihmisenä kasvaminen ja kehittyminen on koko elämän jatkuva prosessi. Tässä kasvun prosessissa tärkeitä elementtejä ovat oman itsetuntemuksen kehittäminen ja oivallus elinikäisen oppimisen mahdollisuudesta ja tärkeydestä. Lukioaika on nuoren kasvuun ja kehittymiseen saattamista ja sitä kautta elämän suunnanottoon valmistamista. Tavoitteena on tukea nuoren yksilöllistä kasvua, kehitystä ja oppimista siten, että hänellä on mahdollisuus kasvaa tasapainoiseksi ja vastuuntuntoiseksi ihmiseksi menestyäkseen jatko-opinnoissaan ja elämässään.

Savonlinnan lyseon lukioLyseolaisen opas (LOPS2021)1.4.2021