Henkinen väkivalta

Henkinen väkivalta

Hen­ki­sel­lä väki­val­lal­la tar­koi­te­taan pit­kään jat­ku­vaa, tois­tu­vaa kiu­saa­mis­ta, sor­ta­mis­ta, mi­tä­töin­tiä tai muu­ta kiel­teis­tä käyt­täy­ty­mis­tä, jon­ka koh­tee­na ole­va ih­mi­nen ko­kee it­sen­sä puo­lus­tus­ky­vyt­tö­mäk­si. Se voi koh­dis­tua yh­teen tai use­am­paan hen­ki­löön. Hen­ki­nen väki­val­ta tun­tuu sen koh­teek­si jou­tu­nees­ta ah­dis­ta­val­ta, alis­ta­val­ta, nöy­ryyt­tä­väl­tä, uh­kaa­val­ta ja jär­jet­tö­mäl­tä.

Jo­kai­ses­sa yh­tei­sös­sä syn­tyy ajoit­tain ih­mis­ten vä­li­siä konf­lik­te­ja ja ris­ti­rii­to­ja. Kiu­saa­jak­si ko­e­taan yleen­sä opis­ke­lu­to­ve­ri, työ­to­ve­ri, esi­mies tai alai­nen. Hen­ki­nen väki­val­ta on yk­si­lön oma ko­ke­mus, mut­ta ti­lan­tees­sa voi olla myös mui­ta tul­kin­to­ja ja nä­ke­myk­siä.

Hen­ki­sen väki­val­lan il­me­ne­mi­nen on va­ka­va asia, mut­ta sitä ei tule sot­kea yh­tei­sön nor­maa­lei­hin ris­ti­rii­ta­ti­lan­tei­siin. Työ­pai­koil­la on eri­lai­sia ih­mi­siä, ja tämä tu­lee hy­väk­syä. Vaik­ka työ­yh­tei­sön jä­se­niä ei tar­vit­se­kaan pi­tää ys­tä­vi­nään, edel­ly­te­tään hy­viä käy­tös­ta­po­ja ja sitä, että kaik­kien kans­sa on pys­tyt­tä­vä te­ke­mään työ­tä.

    Hen­kis­tä väki­val­taa voi il­me­tä nä­ky­väs­ti ja nä­ky­mät­tö­mäs­ti:

• hil­jai­se­na pai­nos­tuk­se­na (olan­ko­hau­tuk­si­na, kiel­tei­si­nä sil­mäyk­si­nä, ää­nen­sä­vyi­nä, pu­hu­mat­to­muu­te­na, huo­mi­ot­ta jät­tä­mi­se­nä),
• so­si­aa­li­se­na eris­tä­mi­se­nä (ei pu­hu­ta, ei kuun­nel­la, koh­del­laan kuin il­maa, kiel­le­tään mui­ta pu­hu­mas­ta, ter­veh­dyk­siin ei vas­ta­ta, siir­re­tään työs­ken­te­le­mään muis­ta eril­lään, ei an­ne­ta il­mais­ta mie­li­pi­tei­tä, kes­key­te­tään jat­ku­vas­ti),
• tois­tu­va­na moit­ti­mi­se­na, ar­vos­te­lu­na, toi­sen ar­vos­te­lu­ky­vyn tai mie­len­ter­vey­den ky­seen­a­lais­ta­mi­se­na, uh­kai­lu­na, juo­rui­lu­na, koh­tuut­to­mi­na vaa­ti­muk­si­na, töi­den vä­hen­tä­mi­se­nä tai mi­ni­moi­mal­la on­nis­tu­mi­sen mah­dol­li­suuk­sia työs­sä, ve­too­muk­si­na ris­ti­rii­tai­siin toi­min­ta­oh­jei­siin, muis­ta eris­tä­mi­se­nä, tie­don ku­lun es­tä­mi­se­nä, kiel­täy­ty­mi­se­nä yh­teis­työs­tä, pyr­ki­myk­si­nä ”sa­vus­taa” hen­ki­lö pois työ­pai­kas­ta,
• suku­puo­li­se­na tai sek­su­aa­li­se­na häi­rin­tä­nä, hen­ki­lön oi­keuk­sien ja tar­pei­den jat­ku­va­na ohit­ta­mi­se­na ja huo­mi­ot­ta jät­tä­mi­se­nä.

Hen­ki­sek­si väki­val­lak­si sen si­jaan ei luo­ki­tel­la:

• toi­min­taan liit­ty­vien on­gel­mien kä­sit­te­lyä työ­yh­tei­sös­sä tai or­ga­ni­saa­ti­os­sa, vaik­ka asi­an kä­sit­te­ly oli­si jon­kun mie­les­tä epä­miel­lyt­tä­vää,
• työ­hön liit­ty­vää tul­kin­nal­lis­ta ris­ti­rii­taa tai toi­min­taan liit­ty­vien asi­oi­den kä­sit­te­lyä, joka voi ai­heut­taa ah­dis­tus­ta­kin,
• työn­te­ki­jäl­le an­net­tua ku­rin­pito­ran­gais­tus­ta tai huo­mau­tus­ta,
• työ­teh­tä­vien muut­ta­mis­ta pe­rus­tel­lus­ta syys­tä sen jäl­keen, kun työn­te­ki­jän kans­sa on asi­as­ta neu­vo­tel­tu.

On vai­kea tar­kas­ti mää­ri­tel­lä, kuin­ka pal­jon tun­net­ta hen­ki­ses­tä väki­val­las­ta täy­tyy sie­tää tai mis­sä vai­hees­sa voi­daan pu­hua hen­ki­ses­tä väki­val­las­ta, jo­hon tu­lee puut­tua. Var­sin ylei­ses­ti on käy­tet­ty mää­ri­tel­mää, että vii­koit­tain puo­len vuo­den ajan ta­pah­tu­va hen­ki­nen väki­val­ta tai koh­teen tun­ne hen­ki­ses­tä väki­val­las­ta oli­si puut­tu­mis­kyn­nyk­sen raja. Asi­an voi kui­ten­kin ot­taa esil­le heti, kun ko­kee jou­tu­neen­sa hen­ki­sen väki­val­lan koh­teek­si.

Työ ja opis­ke­lu ovat mer­kit­tä­vä osa ih­mi­sen elä­mää. Yh­tei­sön ilma­pii­riin vai­kut­taa jo­kai­nen työn­te­ki­jä pa­nok­sel­laan. Usein ih­mis­suh­de­on­gel­mat ja hen­ki­nen väki­val­ta nou­se­vat esiin työs­tä ja työ­olo­suh­teis­ta, ja juu­ri näi­hin te­ki­jöi­hin tu­li­si puut­tua, kun jo syn­ty­nei­tä ti­lan­tei­ta sel­vi­te­tään.